
Ishiyama toimii tällä hetkellä saksofoninsoiton opettajana Nurmijärven Musiikkiopistossa ja Sibelius-opistolla sekä antaa yksityisopetusta työtilassaan Helsingin Suvilahdessa. Ishiyama valmistui musiikkipedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta vuoden 2024 keväällä, pääaineena soitonopetus.
Ishiyama antaa pääasiassa saksofonin yksilö- ja ryhmätunteja, mutta hänellä on myös kokemusta musiikin hahmotusaineiden opettamisesta. Ishiyama räätälöi soittotunnin oppilaan/ryhmän tavoitetta palveleviksi, taso ja mielenkiinnon kohteet huomioiden. Oppitunti sisältää mm. soittotekniikan harjoittelua, improvisointia ja musiikin teoriaa.
Opetustilanteissa Ishiyama pitää musiikin ja soittamisen iloa tärkeimpänä: kun oppilas nauttii soittamisesta, soittotaito ja musikaalisuus kehittyy omalla painollaan. Soittotunneilla Ishiyama pyrkii näyttämään aidon kiinnostuksensa musiikkia ja tunnilla käytävää asiaa kohtaan osoittaakseen musiikin hienouden. Parhaimmillaan opettaja ja oppilas tekevät yhdessä työtä tavoitteen saavuttamiseksi.
Ishiyama on pedagogina kiinnostunut siitä, kuinka eri näkökulmista oppilaat hahmottavat musiikkia. Opetustilanteissa hän monesti käy keskustelua oppilaan kanssa siitä, millaisia tunteita esimerkiksi jokin kappale herättää. Ishiyama kokee itsenäisen ajattelun olevan tärkeä osa oppilaan persoonallisen soiton muodostumisen kannalta, ja hän kannustaakin oppilaita tekemään omia tulkintoja musiikista.
Yksityistuntien hinnasto
(sis. ALV 25,5%)
55€/45min
60€/60min
Soittotunnit voidaan myös pitää oppilaan omissa tiloissa (kotona, työhuoneella ym.), jolloin hintaan lisätään matkakulut. Kysy lisätietoja!